rhy.fi
Jutut

Jouko Jyrköselle jo toinen dreeverien Suomen ajomestaruus
Tällä kertaa Joukolla koirana Eräkaveri Jore ja tapahtuma järjestettiin 27.11-28.11.2004
Alla muutama kuva mestareista.


Todistettu on, että Korpilammissakin kasvaa vielä suuria kaloja

Toukokuussa 2005 oli Korpilammin uimarannan siivoustalkoot ja nuoret neidit Hanna Sissonen ja Anna-Mari Summala katselivat Marjovaaran kylätien alitse menevän puron rantoja. Vesi oli vielä kevään vuoksi normaalia korkeammalla, joten puron reunoille jäi vesikuoppia missä kalat pääsi uiskentelemaan.


Muiden siivotessa rantaa tytöt pyysi Raimo Piiraista kaverikseen katsomaan jotain kaloja jotka olivat jääneet vesikuoppaan puron rantaan. Ensin he luulivat että siinä oli useampi pienempi kala, niinpä Raimo oli ottanut kepin ja kolauttanut sillä kalaan. Silloin selvisi että siinä oli yksi kala ja varsin kookas sellainen.


Näin sitä meillä päin pyydetään suuria kaloja. Muutama kuva saaliista ja pyytäjistä. Kalan paino oli 8kg ja pituutta 110cm.


Roope-koiran tarina

Oli Tammikuun 14:sta päivä vuonna 2005 kun koiramme Roope beagle 10v katosi Marjovaarassa jänisajosta, Etsimme hiihtämällä lauantain, sunnuntain, maanantain ja tiistaina etsimisemme tuotti tuloksen. Roope löytyi klo. 13.00 Melonsuolta 1,5 meriä syvästä suo-ojasta, jonka pohjalla oli 25cm virtaavaa vettä. Roopen onneksi oli puunjuurakoita vedenpinnan yläpuolella jossa koira oli saanut välillä olla, ettei tarvinnut koko aikaa olla vedessä.


Hiihdimme hetki aikaisemmin vajaan sadan metrin päästä ohi, kun alkoi kuulua haukkumista. Koira varmaan kuuli meidän äänemme ja syöksyimme ääntä kohti ja sieltähän se meidän Roopemme löytyi. Ilo oli molemminpuolinen kun löysimme toisemme.


Roopella ei ollut tutkapantaa, joten etsiminen oli tietenkin hidasta ja hankalaa. Onneksemme Roopelle ei tullut mitään vaurioita tästä kokemuksesta. Koiran omistajat ovat Arja ja Raimo Piirainen.

Teksti alkujaan Arja Piiraisen.


Elokuussa 2007 Marjovaaran Erä järjesti pienimuotoiset seuran 40-vuotisjuhlat Mökkivaarassa

Puheenjohtajan tervetulopuheen ja pienen historiikin jälkeen nautittiin Marjovaaran kylätoimikunnan valmistamasta lihakeitosta ja jälkiruuaksi oli kakkukahvit.
Juhlapäivän sää oli hieman sateinen ja kolea, mutta pihalle pystytetty telttakatos toimi hyvänä suojana.


Illalla oli ohjelmassa vielä "humpat" Jyrkösen Kaukon järjestämällä kyydillä Karjalan Kievarissa. Kuvagalleriassa nähtävillä muutama kuva tilaisuudesta.


Villisikoja vuonna 2008

Joulukuun lopulla 2008 oli ilmestynyt villisikoja maisemiin ja innokkaat metsästäjät jäljittivät ne ja saaliiksi saatiin yksi sika. Ampuja oli Antti Antikainen. Metsästäjiä oli mukana ainakin Marjovaaran, Sonkajan, Keskimatkan, Hömötin ja Pohjoisen Erän seuroista. Muutama kuva tilanteesta.  


Kalakisat Korpilammella 19.7.2025

Marjovaaran Erä järjesti pitkästä aikaa kalakilpailut Korpilammella. Kilpailusta tiedotettiin jäsenistölle sekä Marjovaaran kyläyhdistykselle. Sää suosi ja osallistujia sekä kannustajia oli mukavasti paikalla. Kalaakin saatiin ja voittajakolmikko  selvisi sekä palkittiin. Tästä on hyvä jatkaa kesän viettoa sekä valmistautumista syksyn jahtikauteen. (Kuvat kuvagalleriassa)

Tutustu rhy.fi
Tämä sivusto on osa rhy.fi -palvelua
Ylös